Subtral Facebookissa

Jukkapalmu (kiiltojukka)

(Yucca-suku)


Kiiltojukka (Yucca elephantipes) on Yucca-suvun suosituimpia lajeja Suomessa. Sitä näkee usein niin yksityisasunnoissa kuin toimistoissakin. Sen tunnusomaisen suomuisen, puutuneen varren päähän kasvaa vahvojen, tummanvihreiden, jopa 120cm pitkien lehtien muodostamia ruusukkeita.
Yucca-suku on peräisin Amerikan kuivilta alueilta.

Kasvuolosuhteet

Jukka-kasvit kasvavat parhaiten mahdollisimman aurinkoisella ja avoimella paikalla, itä- tai länsi-ikkunoilla, mutta menestyvät myös varjoisammilla paikoilla, jolloin lehdistä tulee vaaleampia ja varresta pidempi.

Kastelu

Älä anna jukan kuivua vaan pidä multa kosteana keväästä syksyyn. Talvella kastelulle on huomattavasti vähemmän tarvetta; vain mullan täydellistä kuivumista pitää välttää. Jukka kuitenkin kuolee helpommin liialliseen kasteluun kuin kuivuuteen, joten pidä kastelu maltillisena ympäri vuoden.

Ravitseminen

Kasvukaudella maaliskuusta syyskuuhun Jukkaa suositellaan lannoitettavan kahden viikon välein Substral kasviravinnenesteellä. Lokakuusta helmikuuhun kasvia lannoitetaan kerran kuussa.

Käteväksi pitkäaikaisravinnoksi sopii hyvin Substral ravinnepuikot viherkasveille kahden kuukauden välein. Lokakuusta helmikuuhun ravitsemisen voi vähentää puoleen.

Vinkkejä

Liian kuumalla ja varjoisalla paikalla Jukka saattaa sairastua. Alempien lehtien kellastuminen ja kuoleminen on lajille tyypillistä varren pidentyessä ja uusien lehtien kasvaessa päästä.

Ruskeat lehdenkärjet johtuvat kasvualustan liiallisesta suolapitoisuudesta, eli usein vääränlaisesta ravitsemisesta.