RAKAS KASVITARINANI –KILPAILU ON RATKENNUT
Rakas kasvitarinani –kirjoituskilpailu oli satoisa. Puutarhojen ja kotien viheraarteet saivat kotipuutarhurit tarttumaan kynään. Näin syntyi laarillinen juurevia kasvu- ja kasvitarinoita.
Tarinaan pääsivät yhtä lailla koriste- ja hyötykasvit, niin sisä- kuin ulkokukat unohtamatta puita ja pensaita. Tarinoissa on vaalittu eksoottisia gardenioita tai kasvatettu banaanipuu tai pyritty vaalimaan vanhaa, suvun perintöperunalajiketta.
Kasvit ovat tarjonneet kasvattajilleen etuoikeutetun mahdollisuuden nauttia arjen estetiikasta ja kurkottua toiveikkaasti myös kohti tulevaisuutta. Lähes kaikissa tarinoissa sivuttiin yhteisöllisyyttä: antamista ja jakamista.
Siemeniä, juurakoita ja pistokkaita on kulkeutunut uusiin koteihin, ja niiden vaalimisesta ja hoitamisesta on tullut osa kotia. Koko perhe on saattanut kokea pitkäikäisen kasvin perheenjäseneksi. Kasvitarinoissa heijastuu suomalainen arki aina evakkoajoista globalisaation aikaan. Perinnekasvit kulkevat sulassa sovussa eksoottisempien eläjien kanssa.
Kilpailusadon perusteella tarinaan on tarvittu omakohtainen kasvimuisto vaivannäköineen ja ponnisteluineen. Pelkkä ostotapahtuma ei ole ollut tarinan arvoinen. Päätyminen muistosta tarinaksi vaatii aikaa, elintilaa ja huolenpitoa. Isän vaalima valkosipulipelto tai roskalavalta kuusikymmentä vuotta sitten löydetty kukkasipuli – kasvitarinoissa on jatkuvuutta. Ja jatkuvuus palkitsee kasvattajan, eikä onnistumisen iloa ei kukaan voi väheksyä.
Viherpeukaloille jokainen multapaakku siemenineen suo mahdollisuuden – ja siivun elämää. Jos ja kun on saanut kulkea yhden ja saman kasvin kanssa jopa kuusikymmentä vuotta, sitä voi jo kutsua kumppanuudeksi. Me olemme kaikki kasvun kokoisia!
”Toivon, että ihminen jaksaa pitää vihreän maailman kukoistavana. Ilman sitä ei ole mitään.” (Erään lukijan tarinasta)
Kilpailun voittaja:
Petra Hintikainen: (K)oodi valkosipulille
Voittajatarina kertoo, kuinka voi hurahtaa valkosipulin kasvatukseen. Juurevuutta ja yhteisöllisyyttä henkivä kirjoitus on asia- ja tunnepitoinen ylistys kaikille elämää ja sen ihmeellisyyksiä vaaliville ja kunnioittaville viherpeukaloille. Voittajatarinan voit lukea täältä.
Kunniamaininta: Solveig Lindqvist: Hämähäkkikukka
Roskalavalta löytynyt kukka seuraa kasvattajaansa kuusi vuosikymmentä. Kasvi on kumppani ja suorastaan jo osa elämää. Tarinan voit lukea täältä.


