Medinilla

Medinilla

Medinilla magnifica

Filipiiniläisestä tropiikista kotoisin oleva medinilla koristaa itsensä kevään ja kesän ajaksi, jopa puolimetrisillä, lehtihangasta roikkuvilla vaaleanpunaisilla kukkaryppäillä. Kukinnot ovat violetihtavat ja niiden yllä olevat suojalehdet vaaleanpunaisen ja valkoisen kirjavia. Vahvasuoniset, jopa 30cm pitkiksi kasvavat lehdet ovat suuria ja nahkamaisia ja ovat nelikulmaisten, puutuneiden varsien päässä.

Medinilla on tilaa vaativa kasvi ja lämpimällä ja kostealla paikalla voi saavuttaa jopa 1-1,5m korkeuden. Medinilla on kotoisin Luzonin saarelta Filipiineiltä.

Kasvuolosuhteet

Lämmin ja kostea paikka valoisasta aurinkoiseen. Ilman on hyvä olla raikasta, mutta vetoa tulee välttää. Ei pärjää ulkona. Lepoaikaan lämpötila voi olla alhaisempi, mutta ei alle 15ºC, muulloin 20-22ºC. Tämä on tärkeää kukkien kasvulle.

Kastelu ja lannoitus

Pidetään jatkuvasti kosteana. Talvella, lepokauden aikaan vähemmän kastelua. Kasteluun tulee käyttää vain kädenlämmintä vähäkalkkista vettä.

Kasteluveteen voi kerran viikossa lisätä Substral Kasviravinnetta. Talvikuukausina ravita tarvitsee vain kahdesti kuussa.

Käteväksi pitkäaikaiseksi lannoitusmenetelmäksi sopivat Substral Ravinnepuikot kukkiville kasveille kahdesti kuussa vaihdettuna. Talvikuukausina vaihdon voi tehdä puolet harvemmin tai siirtyä nestemäiseen ravitsemiseen.

Vinkkejä

Kuiva lämmitysilma voi johtaa lehtien ruskehtumiseen. Toinen syy lehtilaikuille voi olla liian märkä multa.

Kasvuongelmat johtuvat kuivasta ilmasta tai liian kylmästä kasvupaikasta.

Lepokauden jälkeen, nuppuaikana aseta kukka lämpimälle paikalle ja ravitse. Nuppuajan jälkeen siirtämistä tulee välttää.

Substral suosittelee